FAMILY

FAMILY

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Caribbean cruise

Melkein kaksi viikkoa on vierähtänyt aivan fantastisella karibianmeren risteilyllä. Todella suosittelen sitä kaikille, sillä samalla saa nähdä niin monta erilaista paikkaa samalla reissulla. Lisäksi laiva oli aivan upea ja ruoka erinomaista. Hytti siivottiin kahdesti päivässä, sekä henkilökunta oli superystävällistä.

Matkani päättyi tänään Miamin satamaan ja saatoin loistavan matkaseurani kentälle. Nyt vietän joulunpyhät Floridan lämmössä :-) 

Tässä tulee iPhonella otettu kuvakollaasi mahtavavasta matkastani. Siellä oli kerrassaan IHANAA!!!!


Matka alkoi jännissä tunnelmissa. Samana päivänä kun matkustin, alkoi ensimmäinen lumimyrsky connecticutissa ja New Yorkissa. Lähdin varmuuden vuoksi aikaisin aamulla matkaan, etten jää bussissa jumiin lumeen. Oli vielä pakko ottaa hermodrinkki JFK:lla, kun Johannankin lento Suomesta oli melkein 2h myöhässä. Pääsimme kuitwnkin samaan Miamin koneeseen!!


Maisemat Miamiin kun laiva lähtee!


Kannella heti grillaamassa :-)



Ensimmäinen pysähdys oli Kolumbiassa. Näkymät vuorelta, jossa oli luostari, alas kaupunkiin.




Kolumbian katuja. Liikenne oli sellaista, etten ole missään maailmalla kokenut


Aruban saari häämöttää, toinen matkakohde. Tänne mentiin snorklaus retkelle katamaraanilla ja paikkana oli merenpohjaan uponnut vanha vene


Kapteeni veneessä, kalasti lopuksi sekä merenantimia että Johannaa :-) 


Aruban biitsi!!


Tässä ollaan Curacaossa! Siellä biitsillä tapasin ensimmäiset- ja matkan ainoat Suomalaiset. 


Curacao kuuluu Tanskalle ja kaupunki oli kaunis sekä idyllinen


Maisrmat Curacaon Willemstadiin, laiva lähti kohti St. Maartensia. Kaksi meri päivää edessä 


St. Maartensiib mentiin pikkulaivalla, kun satamassa oli ruuhkaa


Paikan koho kohta oli biitsi, joka on lentokentän vieressä. Oli kovaa hommaa kuvata ja videoida vieressä laskeutuvia ja lähteviä koneita kaikilla mahdollisilla kameroilla


Kännykkäkameran kuvaan sattui pikkukone, mutta tästä näkee kuinka matalalla koneet oli biitsin yllä 


Viimeinen kohde oli St. Thomas. Kummallisten kommelluksien myötä päästiin/jouduttiin saarikierrokselle, vaikka haluttiin rannalle. No ollaan käyty saaren korkeimmalla kohdalla!!


Vihdoin päästiin taivaalliselle Sapphire rannalle


Jossa menin snorklaan koralliriutalle


Aina laivaan palatessa oli vastassa kylmiä pyyhkeitä


Ja kylmiä juomia...
 Loistavaa palvelua!



St. Thomaksen satama


Illat laivalla vierähti cocktailien parissa. Johanna oli loistavaa seuraa, sillä nää äidit väsähti jo kymmeneltä!


Upea matka takana, Johanna saatettu koneeseen ja tässä Miami South Beach!!

Täällä vierähtää joulu, kirjaimellisesti biitsillä, sillä yöpymispaikkani on ehkä 20 vuotta nuoremmille... Jotka ei ole hillunut risteilyllä kahta viikkoa... 


Tässä Norwegian Sun lähtee kohti uutta risteilyä. Minä toisella puolella laitaa. 

Oli IHANAA. Kertakaikkiaan IHANAA.

Seuraavaksi minä + IHANA Sami + IHANAT Kaius ja Saga risteilemään. 

Aurinkoa synkkään Suomeen!













maanantai 9. joulukuuta 2013

Last day at work

Tänään oli viimeinen työpäivä ja hiki virtasi kun yritin saada kaikki hommat tehtyä. Oppilaiden arvosanat piti antaa ja hoitaa loput tärkeät paperit proffalle ennen lähtöä. 
Iltapäivällä pidettiin pikku läksiäispippalot ja sanottiin heipat

-

Sorry about the lack of English in my last posts… It is just sooo much faster to write with just one language :-)

Today was my last day at work. It was really hectic day, I had to grade all my students, take care of last things at work and give all my materials to my professor. We had a little celebration in the afternoon and we said goodbyes


Nisha oli tuonut popkorni koneensa ja saatiin oikeen kunnon Amerikkalaista popkornia!
-
Nisha had brought her popcorn maker, so we could have proper American popcorn!



Ja sitten ne oli ostanut mulle läksiäiskakunkin!! 
-
And they had bought a cake too!! Wonderful!


Tässä kaikki jonossa kakkua hakeen
-
Here we are all ready for the cake



Mulle ei ole tänään paljoa ruoka maistunut joten tässä vaiheessa oli jo kauhee nälkä---
-
I didn't have much appetite today, so I was starving in the afternoon…



Sitten sain vielä kaikilta lahjaksi yliopiston teepaitaa ja teatterin mukin. Proffan lahja oli San Antonion matka - aivan mahtavaa!
-
My dear colleagues gave me Uconn T-shirt and Connecticut Repertory Theatre mug. 





Kun tulin kotiin, odotti ovella jotain muutakin hienoa - Taiteen maisterin tutkintotodistus! 
Hyvä Maarit!!

Viime yönä satoi ensilumi Connecticutiin. Nyt on siis minun aika siirtyä lämpimämmälle vyöhykkeelle- eli Karibialle. Huomenna lennän Miamiin Johannan kanssa, jonka treffaan New Yorkin kentällä. Seilaamme Karibian aalloilla 22.12 saakka. Ensimmäinen kohteemme on Kolumbia tämän viikon perjantaina - jonka jälkeen on vielä tiedossa päiväreissut Arubaan, Curacaoon, St Maartenin ja St Thomaksen saarille. Joulu menee Miamissa ja silloin olen myös paremmin nettiyhteyksien parissa. 

Yritän päivittää jossain välissä aurinkoisia kuulumisia sinne talvipakkaseen!
Nauttikaa joulun ajasta, ja älkää ressatko :-)
Morjens!
-
Something important came from the mail today - my MA degree diploma!! Well done Maarit!!

We had the first snow last night here in Connecticut. It is time for me to leave where is little warmer - to the Caribbean! I will be cruising with my dear friend Johanna until 22.12 and then I will spend my christmas in Miami. The next time you hear from me I will be sending you lots of sunshine!

Enjoy the christmas buzz !! 
Ciao!!

San Antonio, Vol. 2

Työpäivä on alkanut hirveessä härdellissä, mutta tässä välissä kun pari oppilasta tekee loppukoettaan ehdin päivittään San Antonion kuvia. Illalla yritän laittaa tämän päivän läksiäispippaloiden kuvia…


Tässä on yksi syy Teksasin matkaan: mieletön elokuvapukusuunnittelija Englannista, Jenny Beavan! Hän piti luennon työstään ja me missatiin 9/10 lentojen myöhästelyn takia… no ehdin kuulemaan loppujutut ja ottaan kuvan. Fanitan! 


Jos ette tiennyt, on pomegranaatti sesonki! Ah ne oli Sairaan hyviä ja jättisuuria!

Määenkestä, Tinttara tuli San Antonioon!!! Margaretilla oli ihan samanlainen vuoden vanha kissa ja se onneks tykkäs nukkua mun kanssa  :-)


Tässä Margaret, proffa Laura ja Timothy (joka muuten sai työn jota mäkin hain ;-) McNay museon teatteriarkistossa…


Josta löytyi mm. tällaisia taideteoksia...





Ja Leon Bakst, Ballet Russes!!! 



Pukunäyttelystä vielä pari kuvaa, tässä Järki ja Tunteet elokuvasta Kate Winsletin puku


Oopperan kummitus


Portrait of a lady ja Nicole Kidmanin puku





McNay museon puutarhaa



Sieltä löytyy myös japanilainen puutarha..



Museo on joskus ollut jonkun taide ladyn koti ja hän lahjoitti kotinsa - sekä kokoelmansa museoksi!




Tässä professori Crow tutkailee isoisoiso setänsä - eli David Crocketin liivin replikaa ja kaverin muita tavaroita. Lauran äiti oli Crocket.



Mangoja puussa, mun taivas!


Muistutus siitä, että ei olla ihan missätahansa paikassa. 
Kotimatka sujui ilman pyörremyrskyjä ja lumipyryjä.
Nyt jännitän miten huomisten lentojen käy kun täällä satoi viime yönä ensilumi!!